Tiistai, Marraskuu 12, 2019, 09:13

Nykyinen aika joka paikasta, televisiossa, radiossa, lehdissä koko ajan puhuvat ilmastonmuutoksesta. Minun mielestani tämä on tärkeä asia jokaiselle ihmiselle, koska Ilmastonmuutos on koko ihmiskunnalle vakavin ympäristöongelma.

 


Tietojen mukaan sää on jo lämmennyt, ilmakehän koostumus muuttuu ja napajäätiköt sulavat, meren pinta nousee. Ekosysteemi muutuu saman tien, ja tulevaisudessa voi olla, että ihmiskunnalle tulee ongelmia luonnonympäristön ja ruuan kanssa.

 


Ilmastomuutoksesta on puhuttu monta vuotta ja nykyisenä aikana monet maat tekevät yhteystyötä ja etsiävät oikeat ratkaisut miten voi pelastaa maapallon ja estää globaalin katastrofin. Monessa maassa ja Suomessa myöskin, koska suomalaiset teknologiat ovat aina korkeatasoiset, tutkijat kehittäneet erilaiset uudet teknologiat jotka toimivat vahingoittamatta ympäristöä.

 


Mitenhan tavaliset ihmiset voitat auttaa estämään ilmastomuutosta. Olen kuullut, että jotkut ihmiset ovat lopettaneet syöda lihaa, ajamasta autoa, käyttämästä muovia, ja lopettaneet lentoämisen. Tietenkin jokaisella oma ratkaisu miten hän voi sailyttää meidän ympäristöä.

Minun mielestäni jokainen on vastuussa siitä, miten hän voi auttaa ympäristöä ilman vahinkoa ja uhrausta. Pienestä asiasta voi tulla paljon apua maailmalle. Alä heitä karkipussi, papereita, tai savuketta maahan tai ruoholle, kanna sen roskikseen. Kotona, kun lähdet huoneesta, samutta valo. Alä hukkaa turhaa vettä hanasta. Käytäkää muovipussit monta kertaa tai ompele itse käytetystä vaatteesta.

 

Käsityöpajalla me yritämme toimia kestavänkehityksen toimintamallin mukaan. Esimerkiksi, valmitaessamme tuotteita yritämme käyttää keräysmateriaalia. Räsymattojen materiaaliksi leikkaattiin käytettyjä vaatteita, lakanoita ja kankaita. Niistä tulevat kauniit räsymatot.

 

Me elämme yhdellä planeetalla ja meidän täytyy muistaa, että meidän kaikkien täytyy ajatella meidän tulevaisuutta.

 


Marina Nyholm

 


Hyvää syksyy jatkoa kaikillle Huhtasuolasille!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Copyright (c)2017, All Rights Reserved.