Leffa-arvostelu: Tuntematon mestari
 
Ohjaus: Klaus Härö
Käsikirjoitus: Anna Heinämaa
Pääosissa: Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Amos Brotherus
Genre: Draama
Kesto: 1 h 35 min
Tuotantomaa: Suomi
Tuotantovuosi: 2019
Arvostelu: Christian & Hanne Muurinen

Synopsis:
Finnkinon Kuukauden elokuva tammikuussa 2019!
”Ikääntyvä taidekauppias Olavi Launio suunnittelee eläkkeelle jäämistä. Hänen Helsingin Bulevardilla sijaitseva taidekauppansa on nähnyt parhaat päivänsä. Suuremmat, nuoremmat ja viriilimmät taidekauppiaat ja huutokaupat ovat ajaneet ohi. Olavi on alistumassa kohtaloonsa, vaikka liikkeestä luopuminen pelottaakin. Sattumalta Olavi näkee taidehuutokaupassa taulun, jota epäilee paljon lähtöhintaansa arvokkaammaksi. Taidediilerin vaistot heräävät ja Olavi päättää lähteä viimeiselle keikalle ansaitakseen kunnon eläkerahat ja kollegoidensa arvostuksen. Saavuttaakseen taulun ja unelmansa Olavi joutuu kohtamaan menneisyytensä kipukohdat ja myös pettämään läheisensä vielä kerran.

Klaus Härön Tuntematon mestari kuljettaa hyvin lomittain kahta eri teemaa: Yhtäältä elokuvan pääteema on Helsingin taidekaupan pienet piirit, joissa ollaan kateellisia ja puukotetaan selkään, mutta joukkoon mahtuu myös ystäviä. Toisaalta elokuva käsittelee hankalia ja etäisiä perhesuhteita. Nämä erilaiset teemat on kiedottu hyvin yhteen ja juoni kulkee selkeästi ja loogisesti.

Näyttelijätyö on vakuuttavaa ja takuuvarmaan, onhan rooleissa konkarinäyttelijöitä. Nuoren Amos Brotheruksen suoritus väärin ymmärrettynä nuorena on todella hyvä. Elokuvan värimaailma on mielenkiintoisesti seepia, mutta sopii leffan aiheeseen, kuin hansikas käteen.
 
4/5
Leffa-arvostelu: Robin Hood
 
Kuva: Nordisk Film
Ensi-ilta: 30.11.2018
Ohjaus: Otto Bathurst
Käsikirjoitus: Ben Chandler, David James Kelly
Näyttelijät: Taron Egerton, Jamie Foxx, Eve Hewson, Ben Mendelsohn ja Jamie Dornan
Genre: Toiminta, seikkailu
Kesto: 117 min
Ikäraja: 12
Arvostelijat: Hanne & Christian Muurinen

Synopsis:
”Sodan kovettama ristiretkeilijä Robin of Loxley eli Robin Hood (Taron Egerton) ja hänen paras ystävänsä Pikku-John (Jamie Foxx) aloittavat uhkarohkean kapinan korruptoitunutta Englannin kuningasta vastaan. Tämä henkeäsalpaava toimintaseikkailu on täynnä todentuntuisia räjähdyksiä, uskomattomia taistelukohtauksia ja ajatonta romantiikkaa.”

Heti alkuun täytyy todeta, että tämän elokuvan kohdalla käsikirjoittajat ja ohjaaja ovat hyödyntäneet käsitettä ”taitelijan vapaus”, mutta ei välttämättä huonossa mielessä. Leffasta löytyi kyllä yhtäläisyyksiä tuttuun tarinaan Robin Hoodista, mutta yhtäläisyyksiä pystyi vetämään myös Matrix- ja Zorro -elokuviin.

Huvittavia ristiriitaisuuksia elokuvassa riittää. Leffa kuvaa ristiretkien aikaa, mutta tuli tunne, ettei puvustus ole ehkä ollut ajan tasalla: osa hahmoista on puettu Matrix-tyyppisiin pitkiin, tyylikkäisiin nahkatakkeihin. Taistelukohtausten sarjatulivarsijouset, joiden nuolet pystyvät lävistämään kiviseinän kuuluu myös joopa joo -osastoon. Elokuvassa nähdään myös Zorro-leffoista tuttuja ”sankari takajaloillaan seisovan hevosen selässä” -siluetteja ja rahvas ahdingossa kaivoksessa -kohtauksia. Kuvaustekniikassa oli hyödynnetty Matrix-elokuvistakin tuttua bullet time -hidastustekniikkaa, mikä oli loistava ja toimiva tehokeino.

Perinteisesti Robin Hoodin tarina tunnetaan varkaasta, joka toimii kuin varjo, mahdollisimman huomaamattomasti. Tämä elokuva käänsi kaiken päälaelleen: näyttävästi sisään ja vielä näyttävämmin ulos oli tämän leffan Robinin toimintatapa. Vaikka nämä edellä mainittuja ongelmia ei edes yritetty peittää, ei elokuva huono ollut. Jos tämä elokuva olisi kulkenut samoja jälkiä vanhempien Robin Hood -elokuvien kanssa, valkokankaalla nähtäisiin vanhan toistoa nykyaikaisella tuotantotekniikalla. Nyt valkokankaalla nähtiin täysin uusi elokuva ja uusi näkemys tutusta tarinasta. Robin Hood on oikein viihdyttävä toimintapläjäys.
 
4/5
Leffa-arvostelu: Ihmisen osa
 
Kuva: Finnkino
Ensi-ilta: 21.12.2018
Kesto: 1 t 47 min
Levittäjä: B-Plan Distribution
Ohjaaja: Juha Lehtola
Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Leena Uotila, Asko Sarkola, Armi Toivanen, Ria Kataja, Kari Hietalahti, Della McLoud, Nicole Stiles
Ikäjara: 12
Genre: Komedia, draama
Arvostelijat: Hanne & Christian Muurinen

Synopsis:
”Ihmisen osa on lämminhenkinen draamakomedia etääntyneen perheen yllättävästä lähentymisestä. Elokuvan veijarimainen päähenkilö on konkurssin kokenut pennitön Pekka Malmikunnas (Hannu-Pekka Björkman), joka uskottelee – omasta mielestään taitavasti – vanhemmilleen (Leena Uotila, Asko Sarkola) ja aikuisille siskoilleen (Ria Kataja, Armi Toivanen) toimivansa yhä menestyksekkäänä toimitusjohtajana. Kuvioihin astuu kuitenkin lipeväkielinen Kimmo Hienlahti (Kari Hietalahti), Pekkaakin pahempi huijari, jonka johdosta Pekka havahtuu oman tilanteensa mahdottomuuteen. Mutta mikä ratkaisuksi, kun totuuden kertominen läheisille tuntuu entistäkin vaikeammalta?

Juha Lehtolan ohjaama ja Kari Hotakaisen samannimisen menestysromaanin innoittama Ihmisen osa on elokuva perheestä, joka unohti olevansa perhe ja Pekasta, joka unohti olevansa vain ihminen.”

Elokuva on erittäin hyvä aikalaiskuvaus nykyperheestä, jossa vanhemmat jäävät maaseudulle lasten lähdettyä luomaan uraa kaupunkiin. Ruuhkavuosien keskellä vanhemmat ja omat sisarukset unohtuvat. Yhteydenpito katkeaa ja jokaisen lähtökohtaisena oletuksena on se, että kaikilla pyyhkii hyvin. Tätä mielikuvaa jokainen ruokkii omalta osaltaan parhaan kykynsä mukaan ja mitä enemmän valheiden verkko kiristyy, sitä vaikeampaa asioiden todellinen laita on myöntää itselleen ja etenkin läheisilleen. Olosuhteet muuttuvat niin, että on pakko alkaa olla yhteydessä lähisukuun.

Roolisuoritukset ovat loistavia! Mainittakoon tässä esimerkkinä H-P Björkman. Hän onnistuu roolissaan Pekkana, joka on - ohjaajan sanoin - hikikalvon peittämä limainen huijari. Keinoja kaihtamatta Pekka ruokkii itseään mm. hautajaisissa ja korkeatasoisissa ravintoloissa. Pekka ei suinkaan ole lipevä huijari, vaan periaatteen mies, joka ei alennu hakemaan sosiaalitukea. Pekka on toimitusjohtaja, eivätkä toimitusjohtajat hae sosiaalisia avustuksia! Myös muut näyttelijät onnistuivat rooleissaan erittäin hyvin: Ria Katajan hahmo Helena on tyypillinen esimerkki uraa luovasta naisesta, joka on unohtanut olevansa ensisijaisesti äiti. Lipevän huijarin Kimmo Hienlahden rooli on kuin tehty Kari Hietalahdelle.

Leffa näyttää, että sisimmässään suomalaiset ovat kuitenkin perhekeskeistä kansaa. Kulissit on kuitenkin pidettävä yllä siitäkin huolimatta, että joku alkaa nähdä niiden taakse. Onko siinä kyse itselleen vai läheisilleen valehtelusta? Ehkä molemmista. Hotakaisen näkemys nykyisestä yhteiskunnasta on kuitenkin edelleen varsin tuomitseva. Toisen on vaikeampi ja toisen taas helpompi hyväksyä läheisen erilaisuutta ja epäonnistumista. Myös yhteiskunnan luoma paine elämässä ja uran luomisessa onnistumisesta ja siitä, että täytät sinuun kohdistetut odotukset, ovat elokuvan teemana. Kukaan muu ei kuitenkaan aseta sinulle odotuksia, kuin sinä itse.

Ihmisen osa on hyvin monisyinen elokuva, josta pääsee parhaiten perille katsomalla elokuvan. Hauska ja viihdyttävä kokonaisuus elämän realiteeteista.
 
4,5/5

Tekijöiden haastattelu tulossa myöhemmin.
Leffa-arvostelu: Viiru ja Pesonen - Viiru muuttaa (dub.)
 
Ensi-ilta: 23.11.2018
Kesto: 1 t 22 min
Genre: Perhe-elokuva, animaatio
Ikäraja: S
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: Ali Samadi Ahadi
Suomenkielisissä äänirooleissa
Pesonen: Jukka Voutilainen
Viiru: Johanna Viksten
Kosonen: Jarmo Koski
Rouva Anttonen: Inkeri Wallenius
Hanna: Katja Aakkula
Hilda: Eeva Soivio
Lisäksi: Joonathan Kettunen, Henri Piispanen, Alissa Kovalainen, Emmi Planman, Markku Huhtamo

Arvostelijat: Hanne & Christian Muurinen

Synopsis:
”Viiru hyppii uudella patjallaan yötä päivää, mutta ärsyyntynyt Pesonen haluaisi levätä. Niinpä hän rakentaa Viirulle ikioman pompputalon pihan perällä sijaitsevaan ulkohuussiin. Viiru innostuu itsenäisyydestä ja yksin asumisesta niin paljon, että päättää muuttaa pompputaloonsa pysyvästi. Pesosta ajatus harmittaa. Tarkoittaako tämä, että hänen täytyy jatkaa elämäänsä ilman iloista kumppaniaan? Viirun on keksittävä jotakin hauskaa saadakseen vanha Pesonen jälleen piristymään…”

Kyseinen elokuva on ihan selkeä kasvutarina, jossa lapset lentävät pesästä. Jokaisen vanhemman on helppo samaistua Pesosen rooliin. Itsenäistyminen ei kuitenkaan ole välttämättä helppo prosessi ja leffa näyttääkin prosessin kipupisteet selkeästi. Tämä ei välttämättä aukea perheen pienimmille, mutta on aikuiselle pätevä syy mennä katsomaan elokuva lapsen kanssa.

Tutut hahmot, puhuvat eläimet, värikkäät lavasteet ja hassut keksinnöt ilahduttavat varmasti lapsia. Elokuva käsittelee itsenäistymisen lisäksi möröiksi muuttuneita asioita, mutta selittää, ettei näitä mörköjä tarvitse pelätä. Ne ovat ihan normaaleja asioita, joiden olemassa ololle ei voi mitään.
 
3/5
Leffa-arvostelu: Widows
 
Kuva: Nordisk Film
Ensi-ilta: 16.11.2018
Kesto: 2 t 10 min
Ikäraja: 16
Genre: Draama, jännitys
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Steve McQueen
Pääosissa: Viola Davis, Michelle Rodriguez, Elizabeth Debicki, Cynthia Erivo, Colin Farrell, Brian Tyree Henry, Daniel Kaluuya, Jacki Weaver, Carrie Coon, Robert Duvall, Liam Neeson

Arvostelijat: Christian & Hanne Muurinen

Synopsis:
”Steve McQueenin ohjaama jännityselokuva sijoittuu tämän päivän Chicagoon. Neljää naista yhdistää sekasortoisessa tilanteessa ainoastaan yksi asia: velka, joka on jäänyt heidän kontolleen kuolleiden aviomiesten rikollisista puuhista. Naiset ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä ja liittoutuvat mahdollistaakseen tulevaisuuden omilla ehdoillaan.”

Elokuva on uudenlainen ja uudesta näkökulmasta tehty jännitysdraama. Kerrankin toiminnallinen elokuva, jossa naiset esiintyvät aktiivisissa rooleissa eivät vain kauniina rintoina tai takapuolina. Leffasta ei puutu juonenkäänteitä, mutta jännäreiden ystävä pystyy varmasti osan tulevasta arvaamaan. Elokuvan maailma on melko raadollinen, jossa poliitikot, rikollispomot, rikolliset ja normaalit kansalaiset ovat sopivasti samassa sulatusuunissa. Rikolliset haluavat politiikkaan, poliitikot puolestaan rikollisilta rahaa ja aseita asemansa pönkittämiseen. Tavallinen rahvas on näiden kahden ryhmän pelinappulana. Maailma kuvataan hyvin miehisenä, jossa naisella on vain kiiltokuvan asema. Kaikki muuttuu, kun kiiltokuvat rypistyvät ja naiset laittavat voimansa yhteen.

Elokuvassa on hyvin vahvasti läsnä amerikkalainen vastakkain asettelu: mustat vastaan valkoiset, köyhät vastaan rikkaat. Leffa sortuu stereotypiohin siinä, että musta mies ei voi olla rikas ilman rikollista toimintaa ja musta nainen pääsee kiinni rikkauksiin vain avioliiton kautta. Mustien asema on kuitenkin parantunut Yhdysvalloissa, joten elokuvan antama mielikuva on tänä päivänä ainakin osittainen klisee.
Tämä uusi näkökulma naisista toiminnallisina sankarittareina on mielenkiintoinen lähestymistapa. Ilman tätä asettelua elokuva olisi ollut, kuin mikä tahansa rikosdraama, joita mahtuu tusinaan 13. Vaikka leffassa vähän rymisteltiinkin, rymistelijänä oli yleensä mies. Naiset pyrkivät hoitamaan rikoksensa hieman sivistyneemmin, eivät periaatteella ”ammutaan kaikki ja ratsastetaan auringonlaskuun”. Vaikka leffassa olikin näyttäviä räjähdyksiä ja ampumiskohtauksia, sopii se herkemmällekin katsojalle vähäisen näytettävän verenvuodatuksen tai loukkaantumisten vuoksi.

Elokuvassa kuvataan miehistä rikollismaailmaa periaatteella ”mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”. Elämä oli luksusta niin kauan, kuin aviomies oli elossa… Jotta luksuselämä voisi jatkua, täytyi leskeksi jääneiden naisten toimia. Tarinan opetus voisi ihan hyvin olla ”Älä asetu poikittain naisen tielle”. Hyvä viihdepätkä tämän kaltaisista elokuvista pitävälle.
 
3,5/5
Ihmeotukset; Grindelwaldin rikokset
 
Ensi-ilta: 14.11.2018
Kesto: 2 t 14 min
Ikäraja: 12
Genre: Seikkailu, fantasia
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: David Yates
Pääosissa: Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler, Alison Sudol, Ezra Miller, Zoë Kravitz, Carmen Ejogo, Callum Turner, Claudia Kim, Jude Law, Johnny Depp
Arvostelijat: Hanne & Christian Muurinen
Elokuvan traileri: https://youtu.be/8bYBOVWLNIs
Lue sarjan ensimmäisen osan juoni Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmeotukset_ja_niiden_olinpaikat_(elokuva)

Synopsis:
“Warner Bros. Picturesin ”Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset” on toinen osa viidestä seikkailusta J.K. Rowlingin velhomaailmassa.

Ensimmäisen elokuvan lopussa AYT (Amerikan Yhdysvaltain taikakongressi) vangitsi voimakkaan pimeyden velhon Gellert Grindelwaldin (Johnny Depp) Lisko Scamanderin (Eddie Redmayne) avulla. Mutta toteuttaakseen uhkauksensa Grindelwald pakeni ja ryhtyi kokoamaan kannattajajoukkoa, josta valtaosa ei osaa aavistaakaan hänen todellisia aikeitaan: nostaa valtaan puhdasveriset velhot hallitsemaan kaikkia ei-taikovia.

Estääkseen Grindelwaldin suunnitelmat Albus Dumbledore (Jude Law) värvää avukseen entisen oppilaansa Lisko Scamanderin, joka suostuu auttamaan tietämättömänä uhkaavista vaaroista. Rakkauden ja uskollisuuden rajat joutuvat koetukselle jopa lähimpien ystävien ja perheen keskuudessa, kun velhomaailma jakautuu yhä vahvemmin kahtia.”

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun loppuun ja Wikipedian mukaan Ihmeotukset-sarja on Harry Potter-elokuvasarjan esiosa tai Spin-off. Niinpä leffa oli hyvin pottermainen niin tarinaltaan kuin henkilöhahmoiltaankin. Elokuvassa vilahteleekin Harry Pottereista tuttuja hahmoja ja paikkoja. Toisaalta taas tässä elokuvassa pääroolissa olevia hahmoja ei näy Harry Pottereissa. Siinä, missä Harry Pottereissa keskeiset paikat ovat Tylypahka ja Viistokuja, tässä elokuvassa matkattiin ympäri maailmaa. Elokuva siis laajensi mielekkäällä tavalla Harry Potter-elokuvien taikamaailmaa. Katsojalle annettiin mielikuva, että jokaisesta maasta löytyy oma taikaministeriö ja “viistokuja”.

Elokuvan erikoistehosteet ovat vaikuttavia, jopa hienompia Pottereihin verrattuna. (Suosittelemme 3D-näytöstä!) Ensimmäiset 10 minuuttia oli suorastaan henkeäsalpaavaa tehostetykitystä, mutta tehosteet eivät jättäneet kylmäksi missään vaiheessa leffaa. Elokuvan juoni ja tarina olivat hyvät, joskin jossain määrin toistivat Harry Pottereista tuttua kaavaa hyvän ja pahan vastakkainasettelusta. Jos pidät J. K. Rowlingin luomasta velho- ja taikamaailmasta, tämä elokuva(sarja) on suunnattu juuri sinulle. Seuraavan Ihmeotukset-sarjan elokuvan pitäisi tulla valkokankaille kahden vuoden kuluttua (lähde: Wikipedia).

Rowlingin viimeisten Potterien tapaan tämäkin elokuva oli synkkä niin visuaalisesti, tarinallisesti kuin kuvaustyylillisestikin. Jotenkin kuvaustyylistä voisi vetää yhtäläisyyden Nordic Noir -tyyliin: värimaailma oli sinertävän harmaa, tumma, synkkä, märkä, myrskyinen... Elokuvan ikäraja ei syyttä ole 12 vuotta, koska leffassa käsitellään melko synkkiä aiheita. Ihan viihdyttävä kaksi tuntinen.
 
4/5
Bohemian Rhapsody
 
Kuva: Nordisk Film

Ensi-ilta: 2.11.2018
Kesto: 2 t 14 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosissa: Rami Malek, Aidan Gillen, Lucy Boynton, Joseph Mazzello, Mike Myers, Tom Hollander, Ben Hardy
Genre: Draama, Elämäkerta, Musiikki
Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=6S9c5nnDd_s

Arvostelijat: Hanne & Christian Muurinen

Synopsis:
"Bohemian Rhapsody on järisyttävä kunnianosoitus Queenin musiikille ja yhtyeen legendaariselle laulajalle Freddie Mercurylle, josta tuli yksi maailman rakastetuimmista viihdyttäjistä. Yhtyeen rakettimainen nousu, ikoniset kappaleet ja vallankumouksellinen soundi olivat kaikki vähällä tuhoutua, kun Mercuryn elämä lähti syöksykierteeseen. Yhtyeen voitokas paluu kulminoitui ikoniseen esiintymiseen Live Aid -konsertissa. Queenin perintö inspiroi kaikkia unelmoijia, ulkopuolisia ja musiikkia rakastavia tänäkin päivänä."

Tiesitkö, että Freddie Mercury ei ollut englantilainen? Entä tiesitkö, että hänen alkuperäinen nimensä ei ollutkaan Freddie Mercury?

Bohemian Rhapsody oli loistava pätkä! Leffassa ei ollut mitään turhaa diipa-daapaa, vaan alussa näytettiin ja kerrottiin nopeasti Mercuryn taustat, jonka jälkeen päästiin nopeasti varsinaiseen asiaan. Vaudikkaasta etenemisestä huolimatta elokuvan juonta oli helppo seurata. Draamankaari oli selkeä: Mistä ja miten Queen ja Mercury saivat alkunsa, välillä meinasi käydä hullusti ja lopussa lähdettiin uuteen nousuun.

Elokuva ei ruotinut Mercuryn parisuhteita, vaikka niitä tiedettiin olleen. Myös elokuva kertoi tämän asian suoraan. Elokuva ei myöskään sortunut mässäilemään Mercuryn seksuaalisella suuntautumisella. Toisin sanoen leffassa oli pitäydytty varsinaisessa aiheessa - Mercuryssä ja Queenissa - ja jätetty toisarvoinen asia, Mercuryn yksityiselämä, verrattain pintapuoliseksi. Vaikka Mercuryn elämä lähtikin - kuten synopsiksessakin mainitaan - syöksykierteeseen, elokuva käsitteli asian hyvin hienotunteisesti, päihteiden liikakäyttöllä ei retosteltu. Kaikki irrelevantti esitettiin ikään kuin rivien välistä, mutta kuitenkin niin, että katsojalle ei jäänyt tulkinnan varaa siitä, miten asiat menivät.

Tässä elokuvassa ei ollut mitään ylimääräistä. Keskeiset hahmot pidettiin simppeleinä, mutta siitä huolimatta hahmoissa oli syvyyttä - jokainen bändin jäsen oli erilainen ja siitä syystä he olivatkin Queen. Myös sivuhahmot esiteltiin niin, että katsojan ei tarvinnut leffan jälkeen alkaa pohtia, mikä mahtoi olla minkäkin hahmon tarkoitus elokuvassa. Kun kaikki edellä oleva oli liitetty hyvään elokuvan tekniseen tekemiseen ja hyvään musiikkiin, lopputuloskin on - loistava!

Mercury ja Queen olivat legendoja jo Mercuryn eläessä.
 
5/5
Oma Maa
 
Kuva: Solar Films/Jouko Piipponen
Ensi-ilta: 26.10.2018
Kesto: 1 t 48 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Markku Pölönen

Pääosissa: Oona Airola, Konsta Laakso, Antti Virmavirta, Marjaana Maijala, Hannu-Pekka Björkman, Marja Packalén, Mika Nuojua, Sanna-Kaisa Palo

Arvostelija: Hanne ja Christian Muurinen

Synopsis:
”Suomalaista sielunmaisemaa koskettavasti kuvaava ohjaaja Markku Pölönen tekee odotetun paluun valkokankaalle, kun hänen ohjaamansa elokuva Oma Maa nähdään elokuvateattereissa 26.10. alkaen.

Oma maa kertoo ajanjaksosta sodan päättymisestä vuonna 1945 olympiavuoteen 1952. Turvattua elämää elänyt Anni rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon. Anni jättää kaiken taakseen ja lähtee uudisasukkaaksi Pohjois-Karjalan umpimetsään raivaamaan asutustilaa eli niin sanottua kylmää tilaa. Ruusuisen alun jälkeen kohtalo iskee Annin unelmat pirstaleiksi ja rakkaus Veikkoon joutuu koetukselle.

Elokuvan pääparina nähdään Oona Airola (Hymyilevä mies) ja Konsta Laakso.”

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen Markku Pölönen tuo valkokankaalle ohjaamansa elokuvan Oma Maa. Elokuva ei yllätä, vaan on ”perus Pölöstä”. Tauosta huolimatta Pölönen ei ole tuonut uusimpaan elokuvaansa mitään uutta. Mutta jos Pölösen leffoista pitää, viihtyy katsoja varmasti myös Oma Maan parissa.

Elokuva oli erittäin hyvä aikalaiskuvaus monessakin mielessä. Vastakkain asettelun keinoin leffassa saatiin hyvin tuotua esiin sodan jälkeisen maan murrosta, esim. sitä, miten sisäsuomalaiset suhtautuivat siirtolaisiin tai maanomistajat niihin veteraaneihin, joille joutuivat rahalla tai pakkokeinoin luovuttamaan maitaan.
Uudisrakentamisen ohella toinen keskeinen teema elokuvassa oli naisten itsenäistymisen nouseminen. Tytöt eivät suostuneet olemaan enää isiensä piikoja tai opiskelemaan isiensä tahdon mukaan. Tämä johtunee siitä, että naiset olivat tottuneet ottamaan suuren vastuun miesten töistä sodan aikana. Miksi nainen ei voisi tehdä samoja töitä rauhan aikaan, mitä he olivat joutuneet tekemään sodankin aikaan?

Elokuvassa kuvattiin hyvin se, miten karu oli sodassa haavoittuneen nuoren miehen elämä. Hän sai ns. kylmän tilan, eli joutui raivaamaan metsästä tai suosta itselleen viljelyskelpoisen maatilan. Väkisinkin tulee ajatelleeksi, että me, joita sota koskettaa ehkä iso-, tai isoisovanhempiemme kautta, olemme oikeasti päässeet helpolla. Ainakin allekirjoittanut nostaa jälleen kerran fiktiivistä hattua sotiemme sukupolvelle.

Muutamia räjähdyksiä tai pellon kaskeamista lukuun ottamatta elokuva ei tarjoa suurempia vau-efektejä. Luultavasti em. pääsevät samalla tavoin oikeuksiinsa televisiossa, kuin valkokankaallakin. Kaikkiaan leffa oli ihan hyvä peruselokuva, mutta antaa realistisen kuvan sodanjälkeisestä Suomesta.
 
3,5/5
Leffa-arvostelu: Bayonota - viimeinen isku
 
 
Kuva: Filmikamari
Ensi-ilta: 9.11.18
Ikäraja: 12
Genre: Draama
Pituus: 100 min.
Ohjaus: Kyzza Terrazas
Käsikirjoitus: Rodrigo Marquez-Tizano, Kyzza Terrazas
Näyttelijät: Luis Gerardo Méndez, Laura Birn, Brontis Jodorowsky, Ilkka Koivula, Joonas Saartamo, Ville Virtanen
Tuotanto: Johanna Enäsuo /MRP Matila Röhr Productions, Rafael Ley /Woo Films
Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=8hSvazCgPlA
Arvostelijat: Hanne & Christian Muurinen
 

Synopsis:
"Miguel ”Bayoneta” Galindez (Luis Gerardo Méndez) on entinen ammattilaisnyrkkelijä Tijuanasta. Hän on paennut menneisyyttään jo hyvän aikaa ja päätynyt maailman toiselle laidalle, kylmään ja valon hylkäämään pikkukaupunkiin, Suomen Turkuun. Miguelin päivät kuluvat Turussa Jyrkin (Ilkka Koivula) nyrkkeilysalilla, jossa hän valmentaa Remua (Joonas Saartamo) titteliotteluun. Vaikka Miguel on jättänyt Meksikon tapahtumat taakseen ja hän tutustuu suomalaiseen Saritaan (Laura Birn), menneisyys ei päästä häntä otteestaan. Erilainen paikka ja kulttuuri ajaa Miguelin miettimään itseään ja päästäkseen elämässään eteenpäin, hän päättää, että hänen on noustava vielä kerran kehään."
 

Elokuvan tarina avasi hyvin sitä, minkälaista on kamppailulajin huipulla olevan urheilijan elämä kun ura syystä tai toisesta päättyy. Leffa pureutuu siihen, kuinka ammattinyrkkeilyssä ottelijat ovat pelkkiä pelinappuloita "isojen poikien" tehdessä heillä vain rahaa keinoja kaihtamatta tai urheilijasta välittämättä. Onhan meillä Suomessakin tällaisesta toiminnasta kokemusta...

Juonenkuljetus oli erittäin hidasta, jopa raivostuttavuuteen saakka ja sekavaa: Oli vaikea seurata, kuvataanko nyt nykyisyyttä, menneisyyttä tai millä mantereella ollaan. Leffan olisi voinut typistää 60 minuuttiin. Paljon elokuvassa oli hahmoja, mutta kaikki jäivät aika pintapuolisiksi, myös itse Miguel Galindez. Leffa jätti ihan liikaa avoimia kysymyksiä, esimerkiksi sen, miten Galindez ylipäänsä päätyi Suomeen ja Turkuun.

Näyttelijäsuoritukset olivat hyviä ja oli ilahduttavaa huomata, miten hyvin suomalaiset näyttelijät hallitsivat englannin kielen ja ääntämisen - rallienglannista ei ollut tietoakaan. Toisaalta oli hieman häiritsevää, kun elokuvassa puhuttiin englannin lisäksi myös suomea ja vähän espanjaakin. Hyvää leffassa oli myös se, ettei siitä ole tehty Rocky-elokuvien kloonia.

Ensimmäisenä elokuvan loputtua tuli mieleen, että urheilu- ja taide-elokuvia ei pidä yhdistää. Isoksi kysymysmerkiksi jäi, että kenelle elokuva oli suunnattu.
 
1/5
Leffa-arvostelu: Hölmö nuori sydän


Ohjaus: Selma Vilhunen

Käsikirjoitus: Kirsikka Saari

Näyttelijät: Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Katja Küttner, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur.

Tuotantoyhtiö: Tuffi Films

Genre: Draama

Kesto: 102 min

Tuotantomaa: Suomi

Tuotantovuosi: 2018
Ikäraja: 12


Arvostelu: Hanne & Christian Muurinen


Synopsis:
” Rakastuneen nuoren miehen Lennin elämä itähelsinkiläisessä lähiössä saa täyskäännöksen, kun uusi tyttöystävä Kiira tulee raskaaksi. Isätön Lenni ei tiedä miten olla oikea mies, kunnes naapurin Janne tarjoaa selviytymiskeinoja ja oikotietä todelliseen miehuuteen. Kiiran ja Lennin epätavallinen ensirakkaustarina on täynnä vastoinkäymisiä, mutta horisontissa kajastaa herkkä toivo huomisesta.”


Itähelsinki, rasismi, teiniraskaus - niistä aineksista on tehty Hölmö nuori sydän -elokuva.


Leffa on tarina kahden teinin, Lennin ja Kiiran elämästä. Molemmat asuvat yksinhuoltajaäitien kanssa Itähelsingissä. Lenni on äitinsä ainoa lapsi, isästä hänellä ei juuri muistikuvia ole. Kiiralla puolestaan on liuta pienempiä sisaruksia, mutta isä ei enää ole Kiiran elämässä, kuin kerran vuodessa.


Elokuva syventyykin näiden kahden nuoren elämään, mitä se tuo tullessaan kun Kiira tulee raskaaksi? On pakko hypätä huolettomasta teinin elämästä aikuisuuteen ja alkaa ottaa vastuuta pienestä ihmisen taimesta. Elokuva antaa kuvan, että tyttöjen on helpompi ottaa vastuuta, kuin poikien. Takana ovat bileet, mopoilut ja muu porukkameininki.


Lenni on hukassa. Hän etsii paikkaansa yhteiskunnassa ja tapaa kaverinsa kautta kulmille takaisin muuttaneet Jannen, aikuisen miehen, josta Lenni alkaa ottaa mallia niin miehenä, kuin elämäänsä. Janne kuitenkin suunnittelee jotain maahanmuuttajien varalle…


Leffa ei kuitenkaan moralisoi, vaan osoittaa, että myös teinivanhemmuudesta voi selvitä. Mutta toisaalta, ei se teinivanhemmuuteen kehotakaan! Elokuva pureutuu aika hyvin lähiöissä esiintyviin rasismin muotoihin, sen syihin ja seurauksiin. Yhtäältä samalla luokalla voi olla erilaiset etniset taustat omaavia oppilaita, mutta toisaalta heidän vanhempansa koetaan uhkana.


Elokuva puhuttelee, koska se osuu lähelle. Se koskettaa todella monen ihmisen elämää, jos ei henkilökohtaisesti, niin ainakin välillisesti. Aika moni meistä tuntee yhden Lennin tai Kiiran. Kokonaisuutena elokuva antaa melko realistisen kuvan tämän päivän asuinlähiöiden ihmisistä ja elämästä. Vaikka elokuvan tapahtumapaikkana on Itähelsinki, löytyy näitä ”Itähelsinkejä” jokaisesta suomalaisesta kaupungista. 3/5


Näyttelijähaastattelu


Huhtasuolainen pääsi tapaamaan lehdistönäytöksessä 8.10. Hölmö nuori sydän -elokuvan ohjaajan Selma Vilhusen sekä pääosien esittäjät Jere Ristsepän (Lenni) ja Rosa Honkosen (Kiira).

 

Selma Vilhunen sai ensimmäisen version elokuvakäsikirjoituksesta jo vuonna 2013, mutta lopullinen versio oli valmis keväällä 2016. Tämän jälkeen oli vuorossa rahoituksen järjestäminen, jonka jälkeen Vilhunen pääsi keräämään työryhmää ympärilleen ja etsimään näyttelijöitä.

 

– Mun mielestä näyttelijöiden etsiminen ja löytäminen on melkeinpä tärkein yksittäinen työvaihe elokuvaproduktiossa, Vilhunen kertoo ja jatkaa,

 

– Kuten tästäkin elokuvasta nähdään, niin tosi paljon koko elokuvan sielu nojaa Jeren ja Rosan olemukseen ja työskenlyyn.

 

Koekuvaukset alkoivat keväällä 2017 ja toimivat pudotuspeli-periaatteella:

 

– Jere kävi neljä eri koekuvaus”kierrosta”, jokaisella kerralla kuvattavien määrä pieneni ja pieneni ja viimeisellä kierroksella oli jäljellä enää kaksi poikaa, valottaa Vilhunen koekuvauskuvioita. Rosa oli jo tässä vaiheessa valittu Kiiran rooliin.

 

– Kokeilin ja vertailin eri (näyttelijä)kombinaatioita vielä ihan koekuvausten lopussa ja näistä kahdesta jäljellä olleesta pojasta valitsin Jeren, Vilhunen kertoo näyttelijävalinnastaan.

 

Näyttelijävalinnan jälkeen alkoi harjoittelu ja elokuvaa päästiin kuvaamaan vuosi sitten syksyllä. Kevään ja kesän Vilhunen työskenteli elokuvan jälkikäsittelyn parissa yhdessä leikkaajan, äänisuunnittelijan ja säveltäjän kanssa. Elokuva saa ensi-iltansa 12.10. Mitä ajatuksia nuorilla näyttelijöillä on työstään ja valmiista elokuvasta?

 

– Mulla on tosi hyvä fiilis, aloittaa Kiiraa esittävä Rosa Honkonen.

 

– Olen nähnyt valmiin lopputuloksen pariin kertaan ja olen kyllä tosi ylpeä, hän jatkaa selvästi ylpeyttä äänessään.

 

– Elokuvasta tuli aika paljon odotusteni mukainen... Hyvillä fiiliksillä, Honkonen kuittaa.

 

Entäpä Jere, mikä fiilis?

 

– Ihan hyvä fiilis. Tosin vähän omituinen, kun en ole ikinä ennen missään leffassa ollut. Olen nähnyt leffan nyt neljä kertaa, että ihan tyytyväinen olen, Lennin näyttelijä Jere Ristseppä sanoo.

 

Tosiaan, kyseessä on nuoret näyttelijät. Honkonen on tällä hetkellä 18-vuotias, Ristseppä 17, mutta täyttää ihan pian 18 vuotta. Vilhunen halusi löytää roolihenkilöitä vähän vanhemmat näyttelijät, kuvausten alkaessa Ristseppä oli 16-vuotias ja Honkonen 17. Fiktiiviset henkilöt, Lenni ja Kiira, ovat 15-vuotiaita. Honkosella on ennestään näyttelijäkokemusta, Ristseppä puolestaan oli ensimmäisessä roolissaan. Mistä nuoret saivat tiedon tulevasta roolitustilaisuudesta?

 

– Mulla on yksi kaveri, joka on käsikirjoittajan (Kirsikka Saari) sukulainen, hän laittoi mulle kuvakaappauksen Facebookissa olleesta ilmoituksesta. Ilmoituksessa haettiin 15–17 -vuotiasta, pieni kokoista lähiöuskottavaa nuorta. Ajattelin sitten, että käydään kokeilemassa, kertoo Ristseppä ja jatkaa lähteneensä koekuvauksiin “puoliksi läpällä”.

 

– Mun tuttu roolitti tämän elokuvan, joten hän osasi laittaa mulle sähköpostia asiasta. Koekuvausten kautta sain sitten roolin, Honkonen kertoo.

 

– Hahmoja vähän vanhemmat näyttelijät helpottivat ainakin itseäni ja ehkä näyttelijöitäkin. Intiimien kohtausten teko oli helpompaa ja onhan elokuvassa muitakin vähän vaikeampia teemoja, perustelee Vilhunen syytä, miksi valitsi roolihahmoja vähän vanhempia näyttelijöitä.

 

Kysyttäessä, onko elokuvan tekijöillä kosketuspintaa elokuvan teemoihin, Ristseppä sanoo asuneensa koko elämänsä Itähelsingissä, missä “rasismi on suht iso asia”, mutta ei kosketa nuorta miestä omakohtaisesti. Honkonen analysoi aiheiden olevan suuria yhteiskunnallisia asioita, mutta eivät, Ristsepän tavoin, kosketa nuorta naista henkilökohtaisesti.

 

Miten nuoret sitten pystyivät rakentamaan roolihahmonsa, kun kummallakaan ei ole kokemusta teiniraskaudesta tai rasismista lähipiirissään?

 

– No jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en valmistunut oikein mitenkään, Ristseppä tokaiseen. Hänen hahmonsa Jeren ideologia kääntyy maahanmuuttovastaiseksi ja eksyksissä olevasta teinistä kuoriutuu uusnatsi.

 

– Hahmo syntyi jotenkin ihan luontevasti, kun sain kässärin, vaikka tuollaiset asiat (rasismi, teiniraskaus) ei mua kosketakaan, jatkaa Ristseppä.

 

– Se auttoi, että tutustuimme toisiimme ennen kuvausten alkua. Meillä oli paljon harjoituksia, missä olin Jeren ja ohjaajan kanssa. Siinä rakentui luottamuksen ilmapiiri koko työryhmän kesken, luonnehtii Honkonen kohtausten ja Kiira-hahmonsa rakentamista.

 

Onko elokuvan tekeminen muuttanut näyttelijöiden suhtautumista leffan käsittelemiin aiheisiin?

 

– Kyllä mä ainakin nostan hattua kaikille teiniäideille, viittaa Honkonen Kiiraa koskettavaan teiniraskauteen.

 

– Arvostus nousi tosi paljon, että voi pärjätä todella nuorena (äitinä), hän jatkaa.
Leffa-arvostelu: Hölmö nuori sydän
 
Ohjaus: Selma Vilhunen
Käsikirjoitus: Kirsikka Saari
Näyttelijät: Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Katja Küttner, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur.
Tuotantoyhtiö: Tuffi Films
Genre: Draama
Kesto: 102 min
Tuotantomaa: Suomi
Tuotantovuosi: 2018
Ikäraja: 12

Arvostelu: Hanne & Christian Muurinen

Synopsis:
” Rakastuneen nuoren miehen Lennin elämä itähelsinkiläisessä lähiössä saa täyskäännöksen, kun uusi tyttöystävä Kiira tulee raskaaksi. Isätön Lenni ei tiedä miten olla oikea mies, kunnes naapurin Janne tarjoaa selviytymiskeinoja ja oikotietä todelliseen miehuuteen. Kiiran ja Lennin epätavallinen ensirakkaustarina on täynnä vastoinkäymisiä, mutta horisontissa kajastaa herkkä toivo huomisesta.”

Itähelsinki, rasismi, teiniraskaus - niistä aineksista on tehty Hölmö nuori sydän -elokuva.

Leffa on tarina kahden teinin, Lennin ja Kiiran elämästä. Molemmat asuvat yksinhuoltajaäitien kanssa Itähelsingissä. Lenni on äitinsä ainoa lapsi, isästä hänellä ei juuri muistikuvia ole. Kiiralla puolestaan on liuta pienempiä sisaruksia, mutta isä ei enää ole Kiiran elämässä, kuin kerran vuodessa.

Elokuva syventyykin näiden kahden nuoren elämään, mitä se tuo tullessaan kun Kiira tulee raskaaksi? On pakko hypätä huolettomasta teinin elämästä aikuisuuteen ja alkaa ottaa vastuuta pienestä ihmisen taimesta. Elokuva antaa kuvan, että tyttöjen on helpompi ottaa vastuuta, kuin poikien. Takana ovat bileet, mopoilut ja muu porukkameininki.

Lenni on hukassa. Hän etsii paikkaansa yhteiskunnassa ja tapaa kaverinsa kautta kulmille takaisin muuttaneet Jannen, aikuisen miehen, josta Lenni alkaa ottaa mallia niin miehenä, kuin elämäänsä. Janne kuitenkin suunnittelee jotain maahanmuuttajien varalle…

Leffa ei kuitenkaan moralisoi, vaan osoittaa, että myös teinivanhemmuudesta voi selvitä. Mutta toisaalta, ei se teinivanhemmuuteen kehotakaan! Elokuva pureutuu aika hyvin lähiöissä esiintyviin rasismin muotoihin, sen syihin ja seurauksiin. Yhtäältä samalla luokalla voi olla erilaiset etniset taustat omaavia oppilaita, mutta toisaalta heidän vanhempansa koetaan uhkana.

Elokuva puhuttelee, koska se osuu lähelle. Se koskettaa todella monen ihmisen elämää, jos ei henkilökohtaisesti, niin ainakin välillisesti. Aika moni meistä tuntee yhden Lennin tai Kiiran. Kokonaisuutena elokuva antaa melko realistisen kuvan tämän päivän asuinlähiöiden ihmisistä ja elämästä. Vaikka elokuvan tapahtumapaikkana on Itähelsinki, löytyy näitä ”Itähelsinkejä” jokaisesta suomalaisesta kaupungista.
 
3/5

Tekijöiden haastattelu tulossa myöhemmin…
Leffa-arvostelu: Olavi Virta
 
Ensi-ilta: 5.10.2018

Kesto: 2 h 5 min

Ohjaaja: Timo Koivusalo

Rooleissa: Lauri Tilkanen, Malla Malvivaara, Raimo Grönberg, Vesa Vierikko, Martti Suosalo, Jonna Järnefelt, Seela Sella, Hannu-Pekka Björkman, Lauri Maijala, Heikki Nousiainen, Timo Lavikainen, Esko Roine, Ylermi Rajamaa, Samuli Niittymäki, Tom Petäjä, Tapani Kalliomäki, Ilkka Koivula, Saga Sarkola, Jemina Sillanpää, Tom Lindholm, Juhani Niemelä

Elokuvan kotisivu: www.olavivirta.fi

Arvostelija: Christian Muurinen




Synopsis:

”Olavi Virta on elokuva Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta laulajasta. Miehestä, jonka unelman sota katkaisi, miehestä, joka nousi köyhyydestä huipulle ja Suomen kansan rakastamaksi esiintyjäksi niin estradeilla kuin elokuvissakin ja joka menetti lopulta kaiken muun paitsi ainutlaatuisen äänensä. Se on elokuva miehestä, joka rakasti kauniita naisia ja jota kauniit naiset rakastivat. Miehestä, joka nautti vauhdista, amerikkalaisista autoista, aplodeista ja alkoholista.”


Elokuva oli aivan loistava. Koko elämäni Olavi Virran vaikutuspiirissä kasvaneelle oli elokuva silti vau-kokemus. Elokuva avasi aivan uudella tavalla Olavin ja Irenen elämää. Millaista oli elää ensimmäisen suomalaisen supertähden kanssa parisuhteessa missä viina virtaa ja nuoria kauniita naisia on joka illalle uusi? Elokuvassa on todella vaikuttavia, ihan pieniä kohtauksia ja nyansseja, jotka toivat aivan uutta syvyyttä Olavi Virtaan.


Elokuva pureutui myös hyvin aikalaiskuvaan, jossa vilisee aikakauden tunnettuja suomalaisia musiikki- ja elokuvavaikuttajia. Tornin kabinetissa kokoontui iloinen seurue, jossa istui aikansa suurimmat kevyenmusiikin sanoittajat ja säveltäjät.


Olavi Virta oli selkeä jatkumo 20 vuotta vanhaan Tapio Rautavaarasta kertovaan elokuvaan Kulkuri ja joutsen. Elokuvissa on käytetty samoja näyttelijöitä, esimerkiksi Raimo Grönberg esittää molemmissa elokuvissa ikääntyvää Olavi Virtaa ja Martti Suosalo Reino Helismaata. Haastattelussa kävikin ilmi, että Timo Koivusalolle, joka ohjasi myös Rautavaarasta kertovan elokuvan, virisi idea Olavi Virrasta kertovaan elokuvaan nimenomaan Kulkuri ja joutsen -elokuvan aikana.


Lauri Tilkanen tekee todella uskottavan roolisuorituksen Olavi Virtana. Välillä jopa unohtaa, että katsoo elokuvaa, todentuntu on niin loistavasti toteutettu. Samoin Malla Malmivaaran roolisuoritus Irene Virtana on uskomattoman vaikuttava kertomus rakastavasta vaimosta, joka kuitenkin kärsi henkisesti todella paljon suhteessa. Malmivaara sai todella hyvin tuotua esiin, millaista on olla Virran kaltaisen supertähden vaimo. Millaista on koettaa elää normaalia elämää, kun oven takana on innokkaita faneja ja rakkaudenvannojia? Niin paljon, kuin kyseessä olikin elämänkerrallinen elokuva, on Olavi Virta –elokuva myös suuri rakkaustarina.


Takuuvarman roolisuorituksen veti myös Martti Suosalo ”Repe” Helismaana. Tuntui, kuin hänet olisi siirretty 20 vuotta vanhasta Kulkuri ja joutsen -elokuvasta suoraan tähän päivään: Suosalo ei ole vanhentunut päivääkään! Samoin Raimo Grönbergin suoritus vanhana Olavina oli todella hyvä. Raimo sai todella hyvin esille unohdetun suuruuden tunteet.


Jos edes vähän olet kiinnostunut Olavi Vierasta, tai haluat nähdä suomen suurimman tangon-/iskelmänkuninkaan elämän vaiheet, käy ihmeessä katsomassa!


5/5
Leffa-arvostelu: Missä on Emily




Ensi-ilta 21.9.
Kesto: 1 h 57 min
Ohjaaja: Paul Feig
Pääosassa: Blake Lively, Anna Kendrick, Henry Golding, Linda Cartellini, Rubert Friend, Eric Johnson
Tyyli: Jännitys-draama
Ikäraja: 12
Arvostellut: Hanne ja Christian Muurinen




Synopsis:
"Paul Feigin ohjaama MISSÄ ON EMILY? (A Simple Favor) kertoo pikkukaupungissa asuvasta mammavloggaaja Stephaniesta (Anna Kendrick), joka haluaa selvittää parhaan ystävänsä Emilyn (Blake Lively) oudon ja yllättävän katoamistapauksen. Stephanieta auttaa Emilyn aviomies Sean (Henry Golding). Tyylikäs jännityselokuva muotoutuu monimutkaiseksi vyyhdiksi, jossa toisiinsa kietoutuvat niin petokset, salaisuudet, rakkaus ja uskollisuus kuin murha ja kostonhimo."


Missä on Emily on hyvin perinteinen jännityselokuva. Juonta rakennetaan lineaarisesti mutta kuitenkin niin, että jollet koko ajan seuraa elokuvan kulkua, putoat kärryiltä. Vaikka tapahtumat etenevät suhteellisen verkkaisesti, leffassa tapahtuu todella paljon. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on perinteinen jännäri-draama, jopa kokenut dekkarifani koki vau-elämyksiä. Juoni tuntui vanhalle ja tutulle, mutta osasi yllättää kyllä joka käänteessä.


Henkilöhahmot olivat todella hyviä, PR-päällikkö Emily (Blake Lively) oli juuri sellainen, kuin elokuvan lopussa paljastuikin. Stephanie (Anna Kendrick) puolestaan oli jopa karikatyyrinen täydellinen äiti - niin täydellinen, että hahmo oikein ärsytti varsinkin elokuvan alussa. Molemmat lapsinäyttelijät, joilla oli verrattain isot roolit, vetivät roolinsa todella hyvin.


Ehkä ainoa asia, mikä elokuvassa häiritsi, oli sivuroolissa olevien hahmojen pinnallisuus. Hahmot jäivät etäiseksi ja jotenkin irrallisiksi. Sivuhahmoja näytettiin, mutta ei heistä juuri mitään kerrottu. Jäi olo, että mikä virka hahmolla X on tässä elokuvassa, miksi hänestä on tehty näkyvä hahmo? Toisaalta yksi sivuhahmoista suorittaa teon, joka nostaa hänet elokuvan sankariksi.


Elokuva loppui yllättävästi, ei ollenkaan niin, kuin katsoja olisi odottanut. Katsojalle jäi ajatus, että tapahtumat perustuivat toteen. Viihdyttävä kaksituntinen.
 
3,5/5
Nuori Astrid
 
Lehdistönäytös 13.9.18 Finnkino Fantasia, JKL
 
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 16
Ohjaus: Pernille Fischer Christensen
Pääosissa: Alba August, Björn Gustafsson, Henrik Rafaelsen, Magnus Krepper, Maria Bonnevie, Trine Dyrholm
Ensi-ilta: 14.9.2018

Arvostellut: Hanne ja Christian Muurinen

Kaikki tuntevat rakastetun lastenkirjailija Astrid Lindgrenin, mutta kuinka hyvin hänen nuoruutensa tunnetaan tai tiedetäänkö, mikä sai hänet aloittamaan lastenkirjailijana?
Synopsis:
“Kun Astrid Lindgren oli hyvin nuori, tapahtui jotakin mikä vaikutti hänen elämäänsä perinpohjaisesti ja antoi hänelle erikoislaatuisen kyvyn nähdä syvälle lasten sieluihin. Tämä tapahtuma rohkaisi häntä rikkomaan niin totuttuja sääntöjä kuin uskonnollisia ja yhteiskunnallisia odotuksia. Astridista tuli yksi aikojemme luovimmista naisista: koko maailman tuntema ja rakastama tarinankertoja.”
Elokuva kuvaa Astridin vallattomana, ehkä jopa riehakkaana nuorena naisena, joka haluaa kapinoida ja rikkoa ajan sääntöjä. Tämä uhma nostattaa etenkin Astridin äidin verenpainetta. Astrid vaikuttaa elokuvan mukaan enemmänkin isän tytöltä. Hän pääsee töihin paikalliseen sanomalehteen avustajaksi ja rakastuu itseään huomattavasti vanhempaan päätoimittajaan.
Elokuvan alku on jossain määrin humoristinen, mutta muuttuu vakavammaksi, mitä pidemmälle leffa etenee. Puoliväliin saakka juonta kuljetetaan juuri niin, kuin katsoja sen olettaa kulkevankin. Mutta kun elokuva on saavuttamassa kliimaksinsa, tapahtuu juonen käänne, joka yllätti ainakin allekirjoittaneen. Tosin jälkeen päin ajatellen, tuo käänne on ihan ilmiselvä, kun ajatellaan Lindgreniä Lindgreninä. Juoni ohjasi myös loppu puolella katsojaa tiettyyn suuntaan ja tiettyihin odotuksiin ja olikin yllättävää, ettei leffa loppunutkaan siten, kuin olettaa saattaa.
Tekniseen toteutukseen en osaa juurikaan ottaa kantaa, mutta elokuvan kuvaustyyli ärsytti ja häiritsi etenkin leffan alussa, kunnes siihen tottui. Kuvaustyyli toimi kyllä tehokeinona todella hyvin.
Kokonaisuudessaan hyvä draama, eikä 2 h pitkä elokuva tuntunut liian pitkälle. Nuori Astrid on elokuva, jota ei todennäköisesti menisi katsomaan pelkän nimen perusteella, mutta on ehdottomasti näkemisen arvoinen raina!
 
Suosittelemme, ehdottomasti 4/5.
 
Elokuva saa ensi-iltansa 14.9.
Rampage – iso kohtaa isomman


Kesto: 1h 55min
Ikäraja: 12
Ohjaus: Brad Peyton
Pääosissa: Dwayne Johnson, Naomi Harris, Malin Akerman, Jake Lacy, Jeffrey Dean Morgan
Ensi-ilta: 13.4.2018

Arvostellut: Pekka Lavia


Rampage – iso kohtaa isomman perustuu Bally Midwayn kehittämään videopelisarjaan nimeltään Rampage, joka on alunperin julkaistu arcadepelihalleissa jo vuonna 1986. Pelissä pelaaja saa pelata kolmella erilaisella jättieläimellä (Ralph-ihmissusi, Lizzie-matelija ja George-gorilla) jotka saavat eri määrän pisteitä tuhoamalla rakennuksia ja tappamalla viattomia ihmisiä. Kun kaikki on tuhottu, peli jatkaa uudessa kaupungissa ja kaaos alkaa uudelleen. Tästä Rampage -iso kohtaa isommassa onkin kyse.

Päähenkilönä nähdään Dwayne ”The Rock” Johnson alias Davis Okoye, joka on ammatiltaan primatologisti eli kädellisten tutkija ja joka samalla toimii salametsästystä ehkäisevässä osastossa. Hän on adoptoinut urosalbiinogorillan nimeltään George, jonka hän on kasvattanut pienestä asti. Heillä on syvä kunnioitus toisiaan kohtaan ja he osaavat kommunikoida toisilleen viittomakielellä.

Samaan aikaan avaruudessa tapahtuva tieteellinen koe epäonnistuu ja kolme laboratoriosäiliötä hätälaskeutuvat satunnaisesti Maahan. Säiliöistä pääsee vapautumaan mutaatiota synnyttävää kaasua mikä pistää eliöstön kasvamaan pituutta, muuttumaan aggressiivisemmaksi ja saamaan DNA-muunnoksen kautta erilaisia kykyjä muilta eläimiltä. George-gorilla sattuu olemaan yksi näistä kolmesta eläimestä jotka altistuvat kyseiselle kaasulle. Kuinka ollakaan, eläimet pääsevät aiheuttamaan tuhoja ja Davisin täytyy tehdä asialle jotain. Elokuvan edetessä Davis kohtaa tohtori Kate Calwdellin (Naomi Harris), joka väittää tietävänsä miten kehittää vastalääkkeen mutaatiolle. Valitettavasti USA:n armeija ja elokuvan pahikset eivät halua puhaltaa yhteen hiileen Davisin ja Katen kanssa.

Ihmeellistä kyllä, pidin elokuvasta enemmän kuin itse pelisarjasta jota olen päässyt testaamaan vuosia sitten. Peli itsessään on omasta mielestä vähän samaa kaavaa toistava ja tylsänpuoleinen, mutta elokuva itsessään oli hauskaa, aivotonta viihdettä jossa tietokoneella animoidut jättihirviöt tuhoavat kaikkea mitä vastaan sattuu. Dwayne Johnsonin näyttely on mitä on mutta karismaa tältä kaapin kokoiselta kaverilta on löytynyt jo WWE-vapaapainiajoilta asti.

Yleensä videopeleihin perustuvat elokuvat ovat siitä surullisenkuuluisia, etteivät ne pääse laadullaan samalle tasolle kuin pelit saatika noudata lähdemateriaalia kovinkaan hyvin. Rampage – iso kohtaa isomman on mielestäni harvinainen poikkeus. Katsojan kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on jättihirviöelokuva eikä mikään draama.

3.5 / 5 tähteä
The Disaster Artist

 
Kesto: 1h 44min
Ikäraja: 7
Ohjaus: James Franco
Pääosissa: James Franco, Dave Franco, Seth Rogen, Alison Brie
Ensi-ilta: 12.1.2018

Arvostellut: Pekka Lavia


Tommy Wiseau on kysymysmerkki ihmisen muodossa. Hän on joko ulkoavaruuden alieni pukeutuneena mustiin pitkiin hiuksiin ja sulavaan naamaan tai se on vain rooli. Tai ehkä kumpaakin. Oletan, että monet jo tuntevatkin Tommyn legendan ja hänen surullisenkuuluisan ”The Room” -elokuvan josta on vuosien mittaan kehittynyt modernin aikakauden kulttisuosikki.
 
”The Disaster Artist” perustuu Greg Sesteron ja Tom Bissellin samannimiseen ei-fiktiiviseen novelliin, joka kertoo siitä aikakaudesta, kun Tommy ja hänen tuleva näyttelijäkollegansa Greg Sestero tapaavat toisensa ja kuinka The Room kaiken kaikkiaan saa alkunsa. James Franco esittää Tommyn roolia ja hänen veljensä Dave Franco esittää Gregin roolia. Täytyy myöntää, että kummatkin Francon veljeksistä sopivat rooleihin kuin nakutettu! Jamesin metodinäyttely ja kasvojenilmeet antavat roolisuorituksesta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Kaikki löytyy: aksentti, liikehdintä, jopa kuuluisa naamataulu väsyvine silmineen.

Henkilökohtaisesti en oikein osaa sanoa mitkä elokuvassa/novellissa esiintyvät kohtaukset perustuvat faktaan ja mitkä Hollywoodin tyyliseen fiktiiviseen formaattiin, mutta The Disaster Artist on kuvattu noudattaakseen novellia suht koht uskollisesti eikä kyseessä ole mitenkään Tommya ja/tai The Room -elokuvan näyttelijöitä loukkaava tekele. Päinvastoin, kohtaukset tehdään kuin oikeassa elokuvassa ja jälki on yhtä hauskaa katsottavaa. Tällaiset behind-the-scene -tyyliset elokuvat avartavat silmiä enemmän ja katsoja alkaa arvostamaan The Roomin monimutkaista kehitysprosessia aivan uudella näkökulmalla.

En ole Tommy Wiseaun enkä The Roomin kovin faanatikko, mutta samanlaista henkilöä ei tule usein vastaan. On se sen verran melkoinen kysymysmerkki mitä ei hevillä mielestään unohda.
 
3.5 / 5
Copyright (c)2017, All Rights Reserved.